Pentuprojekti nytkähti taas pykälän eteenpäin ;) Sain Wian varapaikalta Suomen Kääpiösnautsereiden järjestämään luonnetestiin Somerolle. Tuomareina  Sirkka Lempinen ja Carita Koskinen, molemmat minulle tuntemattomia entuudestaan. Åbergin Mia lähti mukaani kuvaamaan Wian suorituksen, Mialle siitä VALTAVAN iso kiitos. Kuvaaminen on fiksua, koska koiran suorituksen unohtaa tosi nopeasti. Näin kävi aikanaaan Nekun kohdalla. Luontoäiti helli oikein olan takaa ja ilma oli mitä parhain!

Koe alkoi tuomarin kanssa jutustelulla "juu ei vahdi kotipihaa, ei ole osoittanut agressiivisuutta ihmisiä kohtaan, eikä muita eläimiä, harrastaa tokoa ja agilityä, kotona kaksi muuta koiraa ja on pahnan pohjimmainen" jne. Tuomari jututti myös koiraa henkilökohtaisesti ja niinhän siinä kävi että parit lipaisut tuomarin nenälle Wia ehti antaa . Sitten tuomari otti paksun pyöreän kepin ja alkoi leikittää Wiaa. No eihän sitä tarvinnut kauaa käskeä, tosin puisen kapulan kanssa Wia ei ole aiemmin leikkinyt. Tätä taisteluleikkiä kesti melkoinen tovi, eikä neiti hyytynyt.

Seuraavana vuorossa kelkka. Kun kelkkaa alettiin nykiä kohti meitä, Wia vilkaisi sitä yhden kerran, jonka jälkeen menetti totaalisesti mielenkiintonsa kelkkaan. Se ei mielestäni hyytynyt mitenkään, sitä ei vain yksinkertaisesti olisi voinut vähempää kiinnostaa. Kun kelkka oli vieressä, Wia kävi nuuskaisemassa ja kuittaamassa "sut on nähty, big deal"  Hieman tämä minut yllätti, olin kyllä kuvitellut että Wia voimakkaammin reagoisi nytkähtelevään kelkkaan.

Uhkaava ihminen: Kävelin kohti talon kulmaa Wia puolipitkässä remmissä. Toinen tuomareista hyökkäsi kulman takaa keppiä heilutellen ja huutaen, samalla lähestyen meitä. Minä pysähdyin ohjeen mukaan. Wia jäi seisomaan minun ja hyökkääjän väliin. Se seurasi tarkkaavaisena heiluvaa ihmistä, mutta millään tavalla se ei asettunut puolustamaan. Se ei päästänyt ääntäkään, heilutti vain toiveikkaana häntää "leikkimäänkö taas tulit" Selkeästi se ei myöskään pelännyt hyökkääjää. Kovin olisin ollut yllättynyt, jos Wia olisi puolustanut. Mulla oli päästä nauru tässä vaiheessa. Tiedänhän minä että Wia luottaa täysin ihmisiin, ei sen koskaan ole tarvinnut kokea mitään ikävää. Meni suoraan syliin, kun hyökkääjä kutsui. Jäi myös tämän luo kun poistuin kauemmas ja tuli sitten luokseni iloisesti kutsusta.

Pimeä huone: Menin sisään huoneeseen (joka oikeasti ei kovin pimeä ollut ) Kun Wia laskettiin sisään se tutki koko huoneen, mutta eipä ollutkaan kiinnostunut etsimään minua vaan enemmänkin tutkimaan paikkoja. Lopulta se tuli mun luokse iloisena.

Haalari ja räminätynnyri: Haalari nostettiin ylös suoraan edessä ja piti kääntyä takaisin heti sen noustua.  Kun haalari vetäistiin ylös, Wia sinkosi taaksepäin ja kiersi minut. Uudelleen haalari ohitettaessa vilkaisi, väisti hieman, mutta ei sen enempää. Kävelyä jatkettiin ja ruli räminätynnyri. Sitä Wia säikähti tosissaan, jouduin hieman houkuttelemaan sitä tynnyrin luo.

Wia seinässä kiinni yksi ja minä piilossa: Jättäessäni huomasi Wian paineistuneen jonkin verran. Videolta näkyy, kun Wia ensin heiluttaa häntää hyökkääjälle ja sitten perääntyy taakse päin. Ei murinaa, ei haukkumista. Suhtautuu avoimesti hyökkääjään heti kun tämä muuttaa käytöstään.

Laukaukset: Ensimmäisen laukauksen tulleessa Wia katsoo nopeasti laukauksen suuntaan ja toisen laukauksen tullessa kävelee rauhallisesti mun sivulle. Selkeästi koiran eleistä näkee, että tämä ei ole mikään juttu.

Osa-aluepisteet: Toimintakyky +1 (kohtuullinen), Terävyys +1 (pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua),Puolustushalu + 1 (pieni), Taisteluhalu +2 (kohtuullinen) Hermorakenne +1 (hieman rauhaton), temperamentti +3 (vilkas) Kovuus +1 (hieman pehmeä) Luoksepäästävyys +3 (hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin) Laukauspelottomuus +++ (laukausvarma). Koska miinuksia ei tullut yhtään, tulos oli hyväksytty, 170 p laukausvarma JIPPII!

Tuomari kommentoi, että tässä on koira joka ei tunne todellakaan tarvetta puolustautua ihmistä kohtaan :) Se luottaa ihmiseen 100 %:sti.

Oma mielipide: Testi kertoi aika pitkälle sen mitä mieltä olen itsekin ollut Wiasta. Toimintakyvyn osalta tiedän sen, että kun Wialle tulee työskentelymoodi päälle, sen toimintakyky nousee. Se ei jähmety, eikä vajoa pasiivisuuteen missään tilanteessa. Rakastan tuota koiraa yli kaiken ja pentuprojekti on edelleen päällä.

Ensi viikonlopusta lähtien kisaamme jokainen viikonloppu tokossa, katsotaan mitä tuleman pitää, saadaanko tavoite täyteen....

Lomaa on tässä pidellyt pari viikkoa. Työhelvettiin pitää palata ensi perjantaina 13.4. Esimakua sain jo tulevasta, kun kävin katsomassa sähköpostit eilen auton pesun yhteydessä. Voi hyvää päivää sanon minä... Ei yhtään ole fiilistä mennä sinne. Kuusi vuotta vielä pitäisi jaksaa. No auto on pesty ja kiiltää, eikä sisätiloissa ole enää juurikaan hiekkaa . Renkaiden vaihto on kohta ajankohtaista. Tällä kertaa taidan viedä ulkopuoliselle vaihdatukseen, kun tuo selkä ei enää oikein kestä raskaiden tavaroiden nostelua. Ja töissäkin tuli ehdoton renkaiden vaihtokielto muutamien älypäiden toiminnan seurauksena.

Loma alkoi viikon tosi kovalla flunssalla, iski päälle heti perjantaina, ensimmäisenä vapaapäivänä (saan varmaan ansiomerkin töistä...)ja sen jälkimaininkeja on edelleen. Olen onneksi saanut nukuttua tosi paljon ja ulkoiluakin on tullut harrastettua. Agilityharkoissa on käyty ja valonpilkahduksia koettu. Wiaa on treenattu tokon osalta melkein jokainen päivä. Merkkisulkeisia, ohjatun sulkeisia ja ruutusulkeisia. Ja nyt ne häiriömerkit on olleet kentällä ruutuharjoitteen aikana. Kohtuuhyvin olen saanut typyn tajuamaan, ettei häiriömerkeille saa mennä. Ohjatussa jää edelleen liian kiinni kapulaan ja merkki meinaa unohtua, mutta onhan tässä vielä pari viikkoa aikaa seuraaviin kokeisiin.

Palmusunnuntaina Hyytiäisen Sanna järjesti möllitokot, johon osallistuin Wian kanssa sekä kisaajana että tuomarina. Kiitos Sanna järkkäilyistä. Koiria oli ainakin parikymmentä. Ohessa kuvia ko. kisoista. Alkupään  kuvat on ottanut Henriikka Havukunnas ja viimeisen Sanna Hyytiäinen.

Merkille lähetys

Merkillä

Kapulan nouto

Vauhtipalautus

Luovutus

Wia möllikisan jälkeen. Kaunis sivuprofiili vaikka itse sanonkin :)

Paikalla istuminen

Henriikan kuvat tulivat näytölle jostain syystä liian pieninä, mutta yritän ratkaista ongelman.. Yritin, mutta en saa niitä suuremmiksi millään, valitettavasti!ATK-guru.... Onneksi sellainen löytyy kotipiiristä :) Kiitos Katja! Sain suuremmat kuvat sittenkin

Nyt on sitten Wian EVL-ura korkattu kahden kisan voimin.

Ensimmäinen koe Kotkassa 17.3.2012. Tuomarina Anne Nokelainen. Istuminen: 9 (etutassujen pientä liikuttelua), paikallamakuu 8 (nousi toisen ohjaajan käskystä), seuraaminen: 6 (vinkumista ja haahuilua), Z: 9 (ei aavistustakaan mistä piste lähti), luoksetulo: 8 (edelleenkään ei tietoa mistä pisteet lähtivät), ruutu: 0 (merkille ok, ekalla käskyllä väärään suuntaan, toisella ruutuun, mutta minun kävellessä selin, ryömi nauhan yli), ohjattu nouto:0 (jäi merkille peppu minuun päin, kurkkasi vasemman kautta ja siten ohjautui keskikapulalle), metallihyppynouto: 9 (ei havaintoa mistä piste lähti), tunnari: 0 (ei edes reagoinut oikeaan, toi väärän), kaukot: 9 (maasta-seiso-istu hieman eteenpäin) Pisteitä siis 183 ja EVL0.

Positiivista tässä kokeessa: Viikko aiemmin ilmennyttä haluttomutta ei ollut. Koira hyvässä vireessä ja itsellä tosi rauhallinen olo. En ollut yhtään pettynyt kokeen jälkeen.

Toinen kisa tänään Pieksämäellä. Tuomarina Mauri Pehkonen. Ensin ajoa koepaikalle lähes 400 km, eksyminen navigaattorin seottua Toivakan kohdalla. Ehdin kuitenkin ajoissa. Istuminen: 9 (edelleen tassujen siirtelyä hieman), paikalamakuu: 10 (ei huomautettavaa), seuraaminen: 7 (parasta mitä Wia on esittänyt, kontakti pysyi, edisti ja hieman seilasi, hyvällä tiellä kuitenkin ollaan), Z: 8 (ilmeisesti seuraamisen edistäminen pudotti, asennot hienoja), luoksetulo: 8,5 (eka pysähdys ei ehkä niin napakka kuin tarvittaisiin), ruutu: 0 (merkille hyvin, mutta ruu-käskyllä meni Z:tan merkeille ja ei niistä päässyt irti), ohjattu nouto: 0 (ei yritystäkään merkille, vaan painoi suoraan kapulalle, sain pysäytettyä, mutta ei päässyt irti kapulasta), metallinouto: 10, tunnari: 9 (palauttaessa pyöritteli kapulaa, itse työ perfekt), sokerina pohjalla kaukot: 10 (LOISTAVAT) lisäksi myös ainoa kymppi koko luokassa. Pisteitä 223, eli EVL3, pistettä vajaa kakkonen.

Selkeä ongelma on tuo merkki. Mutta se on periaatteessa helppo korjattava. Koira taas hyvässä vireessä ja vinkumista ei tullut niin paljon kuin viimeksi. Itse olin edelleen rauhallinen, mikä myös hyvä asia. Ehkä mä viimeinkin alan oppia...

Oli tosi kallis reissu, 1,5 tankillista bensaa ja koemaksu, mutta ei haittaa. On edelleen hyvä mieli. Seuraavassa kokeessa on lupa odottaa jo ykköstä.

Ja takaisisin kotiin se 400 km. Nyt väsyttää...

Ankille ei kuulu niin hyvää. Viime keskiviikkona töistä tullessa Kirsi sanoi, ettei ollut voinut nukkua kun Anki vinkui. Kaikki äkilliset liikkeet saivat koiran parkaisemaan kivusta. Pään käännöt molempiin suuntiin saivat ulos tuskan parkaisut. Torstaina soitto Anne Muhlelle ja koiralle päälle gababentiini, Tramal ja meloksikaami. Perjantaina käynti Annella. Kipuvaste enää vasemmalle päätä käännettäessä. Tulos: ei neurologisia puutoksia, paitsi se sama lievästi alentunut uhkausvaste oikeassa silmässä. Mahdollisuudet: välilevytyrä, joka vaikuttaa onneksi olevan se epätodennäköisin neurologisten oireiden puuttuessa. Syringomyelian äkillinen pahentuminen, joka tosin epätodennäköinen. Itse veikkaan nikamalukkoa. Nyt annetaan lääkitystä kaksi viikkoa ja sitten vähennetään radikaalisti. Lisäksi käytän Ankin osteopaatilla parin viikon kuluttua. Agility menee nyt pakolliselle tauolle. Toivottavasti saadaan kisata taas toukokuussa. Pikkukoiralla on myös maastokuvioinen kevyt tuki kaularangan alueella, joka estää radikaalit pään kääntämiset.

Että tällaista meillä tänään...

Eilen sain seurakseni Pian ja Surin. Ideana oli käydä Wian kanssa kokeenomainen suoritus EVL-tasolla.

En tiedä mikä koiraa vaivasi, mutta se normaali puhti oli kadoksissa. Sen verran huolestuin, että mittasin kuumeen siltä kotiin palattua. Ei kuumetta onneksi. Tekivätkö juuri loppuneet juoksut koiran olon jotenkin masentuneeksi, mene tiedä. Aiemmin juoksut eivät tätä koiraa ole vaivanneet. Parkkipaikan maa oli todella märkä ja sohjoinen. Edellisenä päivänä kahden tunnin lenkki Katjan ja Taikan kanssa.

Virittelyt menivät hyvin, ei ongelmia missään.

Liikkeet: Paikallaolot hyvät, paitsi, että makuuseen tarvitsi kaksi käskyä. Seuraaminen: Ajoittain tosi hyvää, siirtymät ok, kontakti katosi välillä, mutta oikein hyvin piti paikan yhtä vasemmalle käännöstä lukuunottamatta. Luoksetulo: Hyvä seisomaan pysähdys, huono maahan meno. Vaati kaksi käskyä. Lisäksi huolestuttavaa ennakointia vauhdissa. Ruutu: kohtuullinen merkille meno, jäi pyörimään ruutunauhoihin (taas), uudella käskyllä sisään ja loppu hienosti. Z: Suoritusjärjestys maahan-istu-seiso. Ei maahan, ei millään ilveellä, ei istumaan, ei sitten mitenkään, seiso hyvä ja seuraamiset ok. Ohjattu: ekalla käskyllä yritti suoraan kapulalle, tokalla lähti väärälle. Kolmannella kerralla tosi hyvä. Metallinouto (ilman hyppyä) tosi hyvä, no ehkä lievästi vino perusasento. Kaukot: teki kaikki asennonvaihdot, mutta löysästi, ei edennyt. Tunnari: Piippasi taas odottaessaan. Etsiminen hyvä, mutta teki vielä yhden varmistuksen ja silloin tönäisi toista kapulaa. Nyt parin päivän tauko ja mietintämyssy päähän. Wialla oli selkeä vireongelma, toivottavasti ei jää pysyväksi. Mä haluan että se mieluummin sinkoilee, kuin velttoilee! Toivottavasti tuosta Z:sta ei tule mulle samanlaista painajaista kuin Taikan kanssa idarista!!

Ei tuolla suorituksella ykkösiä saada kasaan

Tänä aamuna se sitten aamulenkillä veti ison kasan toisen koiran paskaa napaansa ennen kuin huomasin  Tätäkin käytöstä on nyt juoksujen aikana ollut PALJON! YÄK YÄK YÄK!

Viime viikolla torstaina agitreeneissä kolmen viikon tauon jälkeen. Meni yllättävän hyvin ja hyppäsikin sujuvasti. Voi kun äkkiä tulisi ulkokenttä kuntoon, niin pääsisi oikeasti hinkkaamaan kuvioita! Yksi kerta viikossa ei enää riitä mulle :) Tähän lajiin hurahtaa tosissaan!

Ankinkin juoksut ovat ohi, luojan kiitos! Anki on kiimassa TODELLA rasittava, pari kertaa taisin ilmoittaa taas myyväni koko koiran   Vitsi vitsi, en myy! Ensi viikonloppuna metsästetään niitä puuttuvia kahta SMnollaa.

Nekku murisee taas lähes jatkuvasti. Se ei meinaa kestää muiden koirien läsnäoloa ja läheltä kulkemista millään. Mulle se sentään ei murise, eikä Kirsille. Koko ajan odotan milloin se tikkaa Ankia tai Wiaa. No sen jälkeen on ratkaisu helppo tehdä...

Ellille Liettuan Vilnasta ROP, SERT ja CACIB! Hienoa sisko ja Mia! Onnittelut! Ja Luca-veli teki ensimmäisen 0-tuloksen agi1:ssä! Onnittelut sinnekin!

Lisätty. ...Katso sivupalkki

Meidän perheen ainoa MIES, tolleripoika Nekku, täytti eilen 10 vuotta! Harmi kun en kuvaa saa laitettua, perheessä kun ei nykyisellään ole yhtään ainutta kameraa.

Nekun tulo aikanaan toi mukanaan laajan joukon uusia ystäviä. Satu jaksoi kannustaa ja panostaa pentueeseen, jaksaa edelleen, vaikka se toisen kasvattajan nimissä olikin. Tapaamisia järjestettiin usein ja pääsin tutustumaan myös kuolleiden varisten ihmeelliseen maailmaan. Kaikki pentujen omistajat olivat aktiivista porukkaa ja tuloksia pentueelle tuli mukavasti. Nekun myötä hurahdin itse kilpatokoon ja sillä tiellä olen edelleen, tosin nyttemmin erirotuisen kanssa. Osa näistä Nekun myötä elämääni tulleista ihmisistä ihmisistä on edelleen säilynyt ystäväpiirissäni. Kiitos Satu, Eeva, Mari, Kaitsu, Helena ja teidän tytöt

Nekku on koko ikänsä ollut perusterve, joka sinänsä tollerin kohdalla on pienoinen ihme. Pahin takapakki koettiin kaksi vuotta sitten, kun Nekulle tuli kaularankaan välilevyn pullistuma, joka aiheutti osittaisen halvaantumisen. Konservatiivisella hoidolla ja varovaisella kuntoutuksella Nekku saatiin kuitenkin takaisin kohtuullisen normaaliin elämään. Jälkensä se kuitenkin jätti ja minusta tuntuukin, että viimeisen kahden vuoden aikana Nekusta on tullut vanha koira. Emonsa Helmin rinnalla se on TODELLA vanha koira, vaikka Helmillä ikää on jo pari vuotta enemmän.

Tällä hetkellä mennään päivä, viikko, kuukausi kerrallaan.  Aika näyttää kuinka kauan vielä... Nyt vielä halataan ja rapsutellaan.

Päivittelen lyhyesti, jotta muistutan myös itseäni tämän blogin olemassaolosta. Minä kun liityin niiden tuhansien ja tuhansien ihmisten joukkoon ja kirjauduin facebookiin vaikka aiemmin sanoinkin, ettei IKINÄ! Taas tuli todistettua, ettei kannata sanoa "ei koskaan" :)

Wia voi hyvin. Agia treenataan ja kivaa on vaikka välillä tekisi mieli repiä hiukset omasta päästä. Kehittymistä kuitenkin on havaittavissa selkeästi, sekä koiralla, että ohjaajalla. Tokoa ei olla treenattu tarpeeksi, nuo pahuksen lumet kun tulivat sotkemaan kuvioita. Maaliskuulle olisi kuitenkin tarkoitus kisoja katsella joten pitäisi... Neidin juoksuja myös odotellaan piakkoin alkaviksi. Syksyn suunnitelmiin liittyen on tehty tunnustelua ja rakastuttukin silmittömästi  Peukut pystyyn, että vihreä valo syttyy...

Anki on ollut kisatauolla, juoksuja odotettaessa. Tosin viime viikonloppuna tajusin, että olen laskenut aikataulut totaalisen pieleen, juoksuja odotellaan vasta HELMIKUUN lopulla. Onneksi Marika sai ujutettua pienen ensi viikonlopun kisoihin mukaan. Kolme nollaa vielä puuttuisi, jonka jälkeen voisi loppukevään hioa kontakteja sekä ohjauksia, sekä vahvistaa lapojen välisiä  ja takajalkojen lihaksia. Anki on myös totaalisen karvaton, tosin ne jäljellä olevat karvat keräävät lumipalloja ulkona kiusaksi asti. Anki saa myös hyvää lihasjumppaa umpihangessa mönkiessään. Se on kyllä porukan innokkain noutaja :) Heittelen aika usein omaa hanskaani koirien noudettavaksi umpihangesta ja kyynel on joka kerta tulla silmään kun piskuistakin piskuisempi  Anki punnertaa umpihangessa hanska suussaan ja hienosti luovuttaa suoraan käteen.

Nekku on piristynyt selvästi  En tiedä mitä on tapahtunut, mutta ilo on katsoa kun vanhus spurttailee umpihangessa. Ei se Wiaa kiinni saa, mutta yrittää parhaansa mukaan. Aamulla lenkille lähtö on edelleen takkua, kai se vanhoja luita kolottaa. Ne jotka Nekun ovat tunteneet sen nuoruuden päivinä, tietävät kuinka kiihkeä ja kova menijä se on ollut. Välillä aina haikeus iskee, mutta vanhenenhan tässä itsekin. Nekku myös on alkanut luovuttaa noutamansa esineen käteen, joten pitäisköhän uskaltaa taippareihin vanhoilla päivillä.... No ehkä ei kuitenkaan enää. Olisihan se toki superhienoa jos sen saisi MVA:ksi näin vanhana. Riistaa se ei tosin ole nähnyt useaan vuoteen, liekö sitä mulle luovuttaisi...

Katja ja Taika starttasivat viime viikonloppuna Ojangon uudessa hallissa. Taikan meno oli hienoa ja toiselta radalta tuli nolla ja sijoitus neljäs. Serti meni kakkoselle. Rata oli tosi vaikea, mutta Katjalla ja Taikalla ei ollut mitään ongelmia. Poissa oli Taikan empiminen, mikä on hienoa nähdä. Muutoinkin neiti, kohta 9 v, on todella hyvässä kunnossa. Yksi pykälä kohti SM-kisoja on siis taas takana. Tuplanolla pitäisi saada...

Iloisia uutisia ystäväpiiristä myös, Elli kävi kuvauksissa loistavin tuloksin! Onnittelut Mia! Ja Riitalle on tullut uusi kisakoiran alku, espanjan vesikoira Moona! Moonaa pääsen loppuviikosta katsomaan, kuvassa ainakin ylisuloinen pakkaus. Onnittelut Riitta!

Olin lomalla koko loppuviikon. Harmitti vähän kun suurin osa päivistä oli niin myrskyisiä, ettei ulos juurikaan halunnut mennä. Pelkäsin että pihan isot puut kaatuvat. Koirat eivät siis saaneet ihan niin paljon lenkitystä kuin oli alunperin tarkoitus  No tulipahan siivottua. Vaikkakin ei se tänään enää juuri näy, sillä karvanlähtöä on vähän joka koiralla. Aina joskus sitä miettii, että miksiköhän sitä on noin monta koiraa pitänyt hankkia.

Wian kanssa pitäisi aloittaa tehotreenit EVL-liikkeistä. Tarkoitus kun olisi startata sen kanssa keväällä kuninkuusluokassa ja saada sille vielä tulostakin. Laiskuus on vain minun yksi intohimoistani.. Koiralla virtaa riittäisi kyllä. Agi-treenit on sujuneet kerta kerralta paremmin, kiitos Anne Saviojan pitkämielisyyden ja halun auttaa meitä. Tällä hetkellä Wia pitää suorittaessaan tissikumia suussa ja kummallista kyllä, keskittyy paljon paremmin hyppäämiseen. Sain käskyn myös laihduttaa koiraa. Se on päässyt hieman lihomaan, enkä ole sitä huomannut. Noin 1 kg pitää pudottaa ainakin. Ja kun niitä näyttelyitäkään ei ole tulossa PITKÄÄN aikaan...

Eilen tavattiin Riitta, Mia ja Kirsi Minnin pentueen 5-vuotistapaamisen merkeissä. Kivaa kun kaikki pentueen koirat ovat samanlaisia höselöitä ja täynnä virtaa kuten äitinsäkin. Ralli-veli varsinkin on ihana ja ressukka rakastui meidän Nekkuun. Aika pitkään sai hääräillä, kunnes Nekulta paloi hihat ja antoi pikkuisen kyytiä pienelle miehelle. Ralli ei varmaan tajunnut, että Nekku on uros, onhan se kastroitu, mutta on tasan ensimmäinen uros joka käyttäytyy Nekkua kohtaan noin ja Nekulla jopa hermot kestivät aika pitkään. Yleensä Nekku palauttaa kaikki urokset maanpinnalle varsin nopeasti.

Positiivista tässä elämässä on se, ettei tänä vuonna Joulua tarvitse valmistella mitenkään. Olen koko Joulun töissä ensimmäistä kertaa varmaan 15 vuoteen. Tytöt eivät ole kotona ja aion ostaa jouluherkuista vain siianmätiä, smetanaa ja sipulia paahtoleivän kanssa. Mä en ole YHTÄÄN jouluihminen ja joka vuosi se on saanut minut lähinnä ahdistuksen valtaan. Inhoan kauppakeskuksissa vierailua joulun aikaan ja sitä ihmisten paljoutta ja krääsän ostoa.

Wian tavoitteet vuodelle 2011 olivat: Näyttelyistä ERI, tokosta 1-tulos voittajassa, agilityn tehotreenauksen aloittaminen, BH-koe. Tavoitteet täyttyivät hienosti. Agilityä ollaan treenattu kivasti, mutta kisavalmiutta ei varmuudella ole vielä ensi vuonnakaan, ainakaan minun ohjauksessa.

Ensi vuodelle Wian tavoitteet ovat: TVA kirkkaimpana, mahdollisesti PK-jälkikoe, näyttelystä SERT (mikäli joku muu sen suostuu esittämään) , mahdollisesti starttaus epävirallisissa agikisoissa ja lisäksi loppuvuodesta vielä yksi tavoite, josta vielä ei ole julkista puhuttavaa.

Ankin osalta toiveet täyttyivät myös 2011: Agissa kolmosiin Marikan ohjauksella ja tuplanolla. Näyttelyssä käytiin tasan yhden kerran ja tulokseksi neidin viimeisestä näyttelystä tuli ERI. Negatiivista oli se, että MRI-kuvauksen tulos oli sen verran huono, etten halunnut typylle lisää jälkikasvua.

Ensi vuoden tavoite Ankille on yksikertainen: Koira pysyy terveenä, SM-nollat kasaan, SM-kisat Marikan ohjauksella ja jos vain onni käy, myös AVA-kello käyntiin.

Nekulle ei tavoitteita ollut tänä vuonna, eikä ensivuonnakaan. Odotellaan nyt kevättä ja mietitään sitten Nekun tilannetta uudestaan. Se täyttää helmikuussa 10 -v ja sen kunto ei ole paras mahdollinen. Ukko on vanhentunut silmissä viimeisen vuoden aikana vammautumisensa jälkeen. Mahdollisesti rankkojakin päätöksiä tiedossa....

Taikan osalta toivon sydämestäni, että Katja saisi sille SM-nollat kasaan. Koira kun täyttää ensi kesänä jo 9 -v ja kisaikä alkaa olla lopussa. Taika tosin on elämänsä kunnossa tällä hetkellä, mutta koskaan ei tiedä.

Meinasi ihan unohtua (hyi minä!) Sain kuulla viikoloppuna ihan LOISTAVIA uutisia: Wian äippä SURI oli voittanut lauantaina Jyväskylässä maxi3-luokan ja siten saanut ensimmäisen SERTin. Ohjastajana toimi Anu Niemi. Ihan mielettömästi onnea!!! AVA-kello käynnissä ja enää tarvitaan yksi nolla ja Surilla on kasassa sekä SM- että MM-karsintanollat

Lauantai aamuna 3.12.2011 klo 6 lähdin ajamaan kohti Lohjaa ja sieltä kohti Lietoa agilitykisoihin. Anki oli ilmoitettu kahdelle radalle 1 x hyppy, 1 x agi. Tällä kertaa tuomisina oli kaksi hyllyä, mutta molemmat HYVIÄ hyllyjä. Molemmilla radoilla yksi vaivainen pieni ohjausvirhe, muutoin tosi sujuvaa ja nopeaa menoa. Fyssarikäynneistä on ollut selkeästi hyötyä. Nyt Anki kääntyi ja kepit olivat tosi rennon näköiset. Hyppääminenkin näytti vaivattomalta. Jatkamme säännöllistä huoltoa, tasapainolautatreenejä ja toivotaan, että Anki myös pysyy kunnossa. Neiti pudottaa tosi tehokkaasti karvaansa, joten kohta se on taas ihan nakupelle. Marika sai Dinolla viimeisen SM-nollan, joten ihan tyhjin käsin ei tarvinnut lähteä. Kiva reissu!

Lauantaina kotiin tultua pesin ja föönasin Wian sunnuntain Voittaja11-näyttelyä varten. Yö meni todella levottomasti nukkuen tiettyjen asioiden takia. Kiitos Eeva keskiöisestä henkisestä tuesta ja Pia aamun boostauksesta. Menin hyvissä ajoin paikalle Messukeskukseen. Seurailin uroskehää ja paineet kasvoivat. Tuomari tuntui tykkäävän Wian tyyppisestä koirasta. MUTTA rankaisi kyllä hännän korkeasta kannosta. Aloin jännittämään enemmän kuin koskaan IKINÄ ennen! Jännitystä lisäsi vielä muutamien ihmisten etukäteiskommentit. Vaikka ne olivatkin hyvällä tarkoituksella sanottuja, en olisi niitä kaivannut sen jännityksen hetkellä.

Juuri ennen kehää olin pyörtyä jännityksestä... kirjaimellisesti! Wia yritti joka eleellään lepytellä mua, rassu rakas. Seuranani oli hyvä ystäväni Pipsa, joka jossain vaiheessa suoraan päin naamaa nauroi mun jännitykselle, mutta ei auttanut. Kiitos Pipsa kun olit pitämässä pystyssä! Kehään mentäessä suuni oli rutikuiva! Sydän hakkasi lähemmäs kahtasataa, jalat tärisivät jne . Sitä myöten esittämisestä ei sitten tullutkaan yhtään mitään. No Wia kyllä seisoi nätisti, mutta selvästi lepytellen. Juoksut olivat ihan hirveää menoa, tai ainakin minusta niin tuntui. Unohdin JOKAIKISEN Pian antaman ohjeen ja muistan vain miettineeni juostessa, että näytän itse elefantilta ja rintaliivin olkaimet putoavat. Eli juuri sitä mietin, mitä ei saisi miettiä.

Wia sai arvostelun ja EH:n. Väkisinkin on sellainen tunne, että paremman esittäjän kanssa tulos olisi voinut olla toinen. Arvostelu oli kohtuullinen ja tärkeät asiat olivat kohdallaan rakenteessa, mutta se juokseminen...

Arvostelu englanniksi: Top size bitch. Enough bone. Good balanced head. Dark eye, flat skull. Brick ears which are too back and too widely set. Moderate neck. Good front angulations and upper arm length. A bit long in a body. Moderate hind angulations. Nicely moulded croupe. Good tailset, - lenght and -carriage. Moves soundly out and back, very irratick on a sidekick. She is losing her topline and flying her tail. Overall she lacks a femininity. Tuomari siis John Ritchie, Iso-Britannia.

Kaiken muun tuosta osasin kääntää, mutta tuo irratick oli vieras sana. Luulin että se on negatiivinen sana, mutta minulle joku sanoi että se on itse asiassa "tehokas", eli koiralla tehokas sivupotku. Koiran selkälinja ei todellakaan pysynyt, kun se tarjosi mulle tokokontaktia koko ajan. Tuomari juoksutti meitä tosi paljon ja antoi tilaisuutta näyttää kunnollista juoksua, mutta kun ohjastaja on paniikissa, niin eihän siitä mitään tule! Korvat eivät ole myöskään oikeasti liian takana tai kaukana toisistaan, mutta Wia oli koko ajan sen näköinen, että älä mami ole vihainen... Ja ihan varmasti Wia on feminiininen, vaikkei pikkusievä olekaan. Sinänsä EH todella tiukalta tuomarilta (mm. valioluokasta ulos H:lla koiria ja SA:t tosi tiukassa) on ihan OK, mutta mahdollisuus EHKÄ olisi ollut parempaankin.

Nyt mä oikeasti unohdan näyttelyt hyvin pitkäksi aikaa ja keskityn itselleni PALJON tärkeämpiin asioihin. Jos tuo koira näyttelyyn lähtee enää, niin sen saa esittää joku muu. Mä en vaan tunne oloani millään tavalla kotoisaksi näyttelykehässä.

 Tosi vaiherikas viikonloppu takana.

Olin ilmoittanut Wian kahteen tokokokeeseen VOI-luokkaan, lauantai Pieksämäki (Markku Mäntynen), sunnuntai Kangasniemi (Riikka Pulliainen). Kokeet siis mahdollisimman kauas, jotta tuttuja ei paikalla olisi. Ja kiinnosti minulle uudet tuomaritkin. Tuli nähtyä ja todettua että Savossa kokeet eivät ole sellaista otsan kurtistelua kuin monesti täällä pääkaupunkiseudulla. Tuomareista tykkäsin molemmista tosi paljon ja saatanpa uudelleenkin sinne päin matkustella.

Lauantai:

Paikalla makuu: 9,5. Oli haistellut maata pari kertaa

Seuraaminen taluttimetta: 7,5. Todella levotonta ja epätarkkaa

Istuminen: 0. Liikkuri kesken liikkeen: Ee istunna...Minä: Ei näköjään.. Liikkuri: Mikset antanna toista käskyä? Minä: Eipä ole ennen tarvittu.  Olin tipahtaa istualleni...

Luoksetulo: 9,5. Pikkuisen vino loppuasento, pysäytykset tosi hyviä

Ruutu: 0. Ruutumerkkien välissä vinkurallaan olleet paksut kuormaliinat kiinnostivat liikaa ja lisäksi nousi seisomaan, kun lähestyin koiraa.

Hyppynouto: 9.

Metallinouto: 9,5

Tunnari: 0. Levoton ja vinkumista jo alussa. Haisteli hyvin, poimi oikean, pudotti ja toi väärän.

Kaukot: 9. En tiedä mistä piste lähti, LOISTAVAT

Kokonaisvaikutus: 8. Ei kuulemma oikein oltu synkronissa koiran kanssa.

VOI0 siis pisteillä 187. Tosi mukava sakkia kisoissa ja lopputulos ei edes ottanut päähän, koska tiedän että koira osaa liikkeet. Kai se oli taas tuo mun jännitys, Wia lukee mua kuin avointa kirjaa ja menee sijaistoiminnoille mun jännittäessä. Tuli myös dejavu-fiilis... Taikahan oli samanlainen, joko se teki täydellisen suorituksen tai nollan. Eipä juuri mitään sen väliltä

Sunnuntaina ei sitten enää jännittänyt :) Ennen pikkuveljen pojan ristiäisiä äkkiä koesuoritukseen. Liikkeet oli jaettu kahteen osioon ja järjestys sekoitettu. Tässä kuitenkin tuloslapun järjestyksessä.

Paikalla makuu: 10

Seuraaminen: 7,5. Edelleen haahuilua ja epätasaisuutta

Istuminen: 8. Varmistin istumisen pään käännöllä.

Luoksetulo: 7. Itse liike täydellinen, sikahienot pysähdykset vaikka itse sanonkin, mutta oli kuulemma ryöminyt puoli koiran mittaa mun perään.

Ruutu: 10. Ei pienintäkään huomautettavaa :) vrt. eilinen

Hyppynouto: 6,5. Jostain syystä pudotti kapulan sivulle palatessaan. Nosti ilman uutta käskyä.

Metallinouto: 9,5. Edelleen pikkuisen vino perusasento

Tunnari: 7. Itse liike tosi hyvä ja varma, mutta siinä vaiheessa kun hajustin kapulaa, Wia päätti käydä haistelemassa maata hieman kauempana. Tiukalla käskyllä palasi viereen.

Kaukot: 10. :)))) Vitsi näitä on tahkottu!

Kokonaisvaikutus: 10

Lopputulos VOI1, 272 p ja luokkavoitto. Että mä olen ylpeä tuosta pikkupuuhapetestä . Seuraavaksi erikoisvoittajaluokkaan....

Anki vietti luksusaikaa Marikan hoidossa ja pääsi fyssarille. Pikkukoira on ihan tukossa, joten kisaaminen unohdetaan hetkeksi ja yritetään verryttää lihaksia. Ihmekös se, etteivät kääntymiset ole oikein sujuneet. Miten sitä ihminen voikin olla niin tyhmä ettei näe tuollaista...

Nekku oli Kaitsulla ja Taika jäi Katjan kämppiksen hoitoon. Kaikilla meni tosi hyvin. Kiitos kaikille ystäville koirien hoidosta.

Pikkuveljen poika sai nimeksi Samu Onni Olavi. Minua liikutti etenkin tuo Olavi. Onhan se neljä vuotta sitten edesmenneen rakkaan isäni nimi. Kivat oli kekkerit ja ihana olla täti taas kerran.